Igglon kansainvälistymiseen 12,5 miljoonaa euroa

Suomalainen kiinteistönvälitysyhtiö Igglo on saanut kansainvälistymisensä tueksi uutta pääomaa. Benchmark Capital Europe lähti vauhdittamaan kymmenellä miljoonalla eurolla suomalaisen liiketoimintakonseptin laajentumista ulkomaille. Myös Taivas Group teki 2,5 miljoonan euron lisäsijoituksen Iggloon.

Benchmark Capital on yhdysvaltalainen pääomasijoitusyhtiö, joka tunnetaan muun muassa eBayn sijoittajana. Benchmark Capitalin Euroopan yksikkö sijoittaa pääkaupunkiseudulla ja Turussa toimivan Igglon kansainvälistämiseen kymmenen miljoonaa euroa. Igglon suurin omistaja Taivas Group sijoittaa Iggloon uutta pääomaa 2,5 miljoonaa euroa. Uusi pääoma tullaan käyttämään Igglon laajentumiseen ulkomaille sekä liiketoimintakonseptin kehittämiseen.

”Euroopan 50 miljardin euron kiinteistönvälitysmarkkinat ovat muuttumassa, kun toisen polven internet palveluineen haastaa perinteisen tavan toimia. Igglo tarjoaa kuluttajille tietoa ja työkaluja, jotka ovat aikaisemmin olleet vain kiinteistönvälittäjien käytössä. Kiinteistönvälitys muuttuu näin avoimemmaksi, ja kuluttajat saavat tukea yhteen elämänsä isoimmasta päätöksestä”, toteaa Johan Brenner, Benchmark Capital Europen partneri.

”Benchmark on erinomainen kumppani. Halusimme kokeneen ja näkemyksellisen sijoittajan, jolla on kansainvälisiä kontakteja ja laaja osaaminen. Benchmark uskoo Igglon missioon muuttaa kiinteistönvälitys avoimemmaksi ja tehokkaammaksi. Ja myös siihen, että Igglolla on mahdollisuus muuttaa markkinoiden pelisääntöjä – ei pelkästään Suomessa vaan kaikkialla maailmassa”, toteaa Taivas Groupin toimitusjohtaja ja Igglon hallituksen puheenjohtaja Jussi Nurmio. ”Benchmark on meille myös ennestään tuttu yhteistyökumppani, sillä se on sijoittanut niin ikään Taivas Groupin osakkuusyhtiöön Sulake Corporation Oy:öön. Sulakkeen päätuote Habbo Hotel, nuorille suunnattu yhteisöllinen online-pelimaailma, toimii jo 21 maassa”, jatkaa Nurmio.

Igglo aloitti toimintansa helmikuussa ja nousi kuudessa kuukaudessa pääkaupunkiseudun kolmen suurimman välittäjän joukkoon. ”Olemme Suomessa palkanneet jo yli sata ihmistä ja kasvu jatkuu. Hyvin käynnistynyt toiminta Suomessa on luonut pohjan kansainvälistymiselle, jota Benchmarkin ja Taivaan sijoitukset vauhdittavat. Tavoitteenamme on ollut alusta saakka laajentua ulkomaille”, toteaa Mikko Ranin, Igglo Oy:n toimitusjohtaja. ”Teimme laajan selvityksen Euroopan asuntomarkkinoista. Tutkimuksen mukaan avoimelle ja tehokkaalle palvelulle sekä inhimillisille välityspalkkioille on kysyntää muuallakin kuin Suomessa”, jatkaa Mikko Ranin.

Suunnitelmissa on laajentaa toimintaa jo ensi vuonna useisiin Euroopan suuriin kaupunkeihin. Tulevan vuoden aikana keskitytään myös edelleen kehittämään verkkopalvelua ja rakentamaan uusia työkaluja asunnonvaihtoprosessin helpottamiseksi. Testimarkkinana toimii luontevasti miljoonan asukkaan pääkaupunkiseutu.

Igglon liiketoimintakonsepti nojaa uniikkeihin verkkopalveluihin sekä täyden palvelun kiinteistönvälitystyöhön. Verkkopalveluilla helpotetaan ostajan ja myyjän kohtaamista muun muassa ilmaisella korvamerkintämahdollisuudella sekä oman asunnon hiljaisella myynnillä.

Lisätietoja:

Mikko Ranin
Toimitusjohtaja
Igglo Oy
Puh. 050 1913
Email: mikko.ranin@igglo.fi

Jussi Nurmio
Igglo Oy:n hallituksen puheenjohtaja
Puh. 050 551 5285
Email: jussi.nurmio@taivas.com

Benchmark
Powerscourt
Victoria Palmer-Moore / Elspeth Ross
Phone: +44(0)207 236 5615
Email: victoria.palmermoore@powerscoutmedia.com / elspeth.ross@powerscoutmedia.com

About Benchmark

Benchmark Capital is a leading international venture capital firm, committed to helping talented entrepreneurs build great companies which are ultimately focused on long-term growth. Managing US$4 billion in committed venture capital, Benchmark’s partners take an active, team-oriented, approach to venture investing.

The firm was founded in the US (Silicon Valley) in 1995, the European office opened in London in 2000, and the Israeli office in 2001. Benchmark Capital Europe has three funds totalling $1.425 Billion and has made over 50 investments across a variety of geographies and technology market sectors. The European Funds investments include companies such as Betfair (the world’s largest online betting exchange), Setanta (the leading pay-TV sports broadcaster), Bebo (the social networking site), Sulake (the Habbo Hotel teen community site) and MySQL (the open-source database business). Other Benchmark investments include eBay (Nasdaq: EBAY) and Red Hat (Nasdaq: RHAT).

Visit the website at www.benchmark.com

« Takaisin lehdistö -etusivulle